Käsityötä vai käsin tehtyä työtä?

Olen suuresti etuoikeutettu.

Olen saanut mahdollisuuden matkustaa – jo kahdesti – erääseen maailman köyhimmistä valtioista. Istuessani päiväntasaajan tuntumassa niin kutsutulla ihmisrodun alkulähteellä koen päässeeni lähemmäs ihmisyyttä kuin koskaan aiemmin. Olen kyllä nähnyt paikallisen ”ihmisen äidin” – Lucyn jäänteet, mutta tarkoittamani ihmisyys ei koostu luurangosta, vaan asuu jossakin paljon syvemmällä ja on huomattavasti vaikeampi kaivaa esiin.

etiopialainen huivi

Etiopia on kulttuurien, kielten, kahvin, köyhyyden ja kiitollisuuden maa. Kaikki, niin ilot ja surut kuin ruuat ja kahvihetketkin jaetaan aina yhdessä toisten kanssa. Vieraiden kutsuminen kotiin aterialle tai kahviseremoniaan on suuri hetki, johon satsataan paljon. Lisäksi lähes jokainen perhe omistaa aasin ja kadut täyttyvät auringon noustua sekä mopotakseista että lammaslaumoista. Roskakoreja ei juuri tunneta, joten toisinaan herkkäjalkaisempi vierailija tarvitsee kaupungilla käyskennellessään hieman korkeampaa vartta kenkäänsä. Pölyn ja tomun määrää on lähes mahdotonta kuvailla sanoin, sitä on kaikkialla: kengissä, lompakossa, kynsien alla, silmissä, nenäliinoissa... Kaikkinensa kaikkeen tähän kiintyy uskomattoman helposti.

lankaeläimia, kuva Susanna Österlund

Ilahduttavan monet lapset ja nuoret käyvät Etiopiassa koulua. Käsityön asema etiopialaisessa koulutusjärjestelmässä on puolestaan vaihteleva. Valtion kouluissa käsityö ei kuulu opetettavien aineiden joukkoon, mutta yksityiskoulujen kohdalla opetusta annetaan koulusta riippuen. Vierailin molempina vuosina Hosainan Kuurojenkoulussa, joka toimii sisäoppilaitoksena tarjoten opetusta maan kuuroille oppilaille esikoulusta lukioon. Kuurojenkoulun käsityönopetuksen tarjonta on laaja ja koulusta löytyvät niin laadukkaat tekstiili- kuin puu- ja metallikäsityön tilat sekä opetustilat ja -välineet parturi-kampaajan ammattiin kouluttautumiseen. Mikä hienointa, jokaiselle käsityön osa-alueelle löytyy koulussa pätevät ja taitavat opettajat.

korutyöpaja Hosainan koululla, kuva Susanna Österlund

Vaikka vain harvoille etiopialaisille tarjoutuu mahdollisuus todella opiskella käsityötaitoja, on käsityön asema jokapäiväisessä elämässä horjuttamaton ja tietyt taidot osalle väestöstä välttämättömyys. Savimajojen ja pienasuinrakennusten kohoaminen paikalliseen maisemakuvaan on totaalisesti käsityöllä aikaansaatua. Aikojen takaa sukupolvelta toiselle seurannut suullinen rakennustieto on käytössä edelleen. Tulevan suomalaisen luokanopettajan mielessä hienot kotimaiset opetussuunnitelmat kokivat äkillisen inflaation, kun todellisuus siitä, että pienen tekniikan tai taidon oppiminen voi yksinkertaisesti turvata koko tulevaisuuden niin omalta kuin oman tulevan perheen osalta, iski vasten.

perinteinen savimaja

Käsityön merkityksellisyys elämälle ja sen jatkumiselle on läsnä päivittäin. Erilaisten käsityönä valmistettujen astioiden ja korujen myynti takaa monille etiopialaisille perheille lähes jokapäiväisen leivän. Sain tutustua jo ensimmäisellä matkallani vuosia sitten leskeksi jääneeseen ”Savimummoon”, jonka persoonallisen kädenjäljen omaavat saviastiat koristavat nyt olohuonettani toimien kynttilänalusina. Joka kerta kynttilät sytyttäessäni toivon, että ne muutamat maksamani birrit olisivat saaneet moninkertaistua Savimummon ja hänen kuuden lapsensa pöydässä.

etiopialainen huivi

Käsityöstä on siis moneksi, aina elämän jatkumisen elinehdoista perheen konkreettiseen suojaamiseen sateelta ja paahteelta. Toisinaan, esimerkiksi kuurojen nuorten kohdalla, käsityö toimii linkkinä yhteiskuntaan integroitumisessa. Esimerkiksi Hosainan kuurojenkoulussa opiskellut nuori nainen on ryhtynyt yrittäjäksi ja avannut pääkaupunkiin, Addis Abebaan, oman käsityötuotteita myyvän liikkeen. Samoin osa opiskelijoista on perustanut omia parturi- ja kampaamoliikkeitään ympäri Etiopiaa. Tällaiset konkreettiset liikahdukset ovat tärkeitä askelia niin käsityön kuin kuurojen aseman paranemisen kannalta, sillä vanhoilliset ajatukset kuuron lapsen syntymisestä perheeseen rangaistuksena vanhempien synneistä, ovat edelleen arkipäiväisesti vallalla ympäri maan.

Siemaillessani suolalla maustettua kahvia ja sokeripopcorneja pimeässä Afrikan illassa huomaan, miten nurinkurisesti asiat voivatkaan olla. Köyhyyden ja haasteellisen elämän yhtälö näyttäisi ratkeavan elämäniloksi ja omastaan antamiseksi. Tämä voidaan vielä korottaa toiseen potenssiin tarvitsematta lainkaan liioitella. Sen sijaan yltäkylläisyydestä ja kaiken saamisesta näyttäisi seuraavan itsekkyyttä ja pahaa oloa. Jos olisi mahdollista yhdistää molemmista yhtälöistä vain niiden parhaat puolet, luulisi laskimen vilkkuvan ratkaisun sijaan erroria.

käsin tehtyjä korua, kuva Susanna Österlund

Kotitalon nurkalla huutaa hyeena. Nappaan savikulhosta viimeiset sokeripopcornit.

Olen saanut löytää jotain, mikä päällisin puolin on kuin kotimainen popcorn, tuttu ja turvallinen, mutta pieni, toisinaan sokerinen vivahde tekee sen olemassaolosta jotain täydellisen erilaista. Erilaista, ja silti niin sopivasti oikeanlaista.

Suomeen syntyminen on lottovoitto, ja sieltä lähteminen iso mahdollisuus. 

Sinianna Sinervo

Kirjoittaja opiskelee luokanopettajaksi Tampereen yliopiston Kasvatustieteiden yksikössä erikoistumisaineenaan käsityö (tekstiili) eikä hän tiettävästi ole sukua Pirjo Sinervolle.