tiistai 16. huhtikuuta 2013

Onko kakun tekeminen käsityötä?

Suomen käsityön museo on valinnut vuoden käsityöläiseksi kakkutaiteilija Emma Iivanaisen. Aihe on herättänyt runsaasti keskustelua Käsityö verkossa FB-ryhmässä. Voiko vuoden käsityöläinen olla kakkutaiteilija?

Aihe innosti Seija Kojonkoski-Rännäliä niin, että hän kirjoitti aiheesta Säikeisiin oman puheenvuoronsa. Jos aihe saa näppäimistösi laulamaan, tarjoa juttua Säikeisiin (mcollanus ät gmail.com). Kannattaa myös tutustua Emma Iivanaisen blogiin "Painted by Cakes" niin pääsee paremmin jyvälle millaisesta käsityöläisyydestä on kyse sekä Jyväskylän käsityön museon blogissa oleviin valintaperusteisiin.

Alla Seijan juttu. Voit myös tulostaa pdf-version.

"Kakun tekeminen on teoreettisesti ajatellen käsityötä Howard Risattin (2007) mukaan. Se tehdään käsin ja käsityövälinein, siinä muokataan konkreettista materiaalia (pääasiassa luonnonmateriaalia), siinä tarvitaan manuaalisia teknisiä taitoja ja siinä yhdistyy teoreettinen, abstrakti ajattelu ja tietäminen käytännön tekemiseen ja tuottamiseen luovalla tavalla eli se on Aristelen poièsis- termin alueelle kuuluvaa toimintaa.

Pään, sydämen ja käden parhaiden kykyjen yhdistyminen taitavana tekemisenä onkin monen tutkijan mielestä käsityön tunnusomaisin piirre (ks. mm. Richard Sennett 2008, Chritopher Frayling 2011, David Gauntlett 2011). Suomessa asian oivalsi jo Uno Cygnaeus (1810 – 1888). Kansakoulun perustajana hän otti käsityön koulun yhdeksi oppiaineeksi perustellen sitä käytännöllisten syiden lisäksi sen yleissitävyydellä ja ihmisluontoa kehittävillä ominaisuuksilla. Myös myöhemmässä suomalaisessa tutkimuksessa on tuotu esiin käsityön tekijäänsä monipuolisesti kehittävä luonne. Käsityön taitokimppuun kun kuuluu niin monta kaunista kukkasta, sekä ihmisen luovuuteen ja älyllisyyteen että hänen ruumiillisuuteensa ja liikkuvuuteensa perustuvia taitoja (ks. mm. Kojonkoski-Rännäli 1995).
Hannah Arendtin teorian mukaan (2002/1958) voitaisiin sanoa, että leipomistuotteelta puuttuu kestävyys, jonka Arendt näkee kuuluvan valmistettujen eli käsityöläismäisesti tehtyjen esineiden piirteisiin. Kakku ei siis ole käsityötä, koska se ei ole kestävä. Arendt liittää kestävien tuotteiden tekemisen teollisuusyhteiskunnassa välttämättömänä pidettyyn kuluttamisen ilmiöön. Kulutusyhteiskunnassa tuotteiden kestävyys on pikemminkin haitallinen kuin hyvä asia, sillä tuotteiden nopea kuluminen ja kierto pitää yllä tuotannon rattaita ja samalla myös taloudellista kasvua. Näin käsityöllinen valmistaminen jää teollisuusyhteiskunnassa paitsioon.

Ollakseen hyvä kakku on sen maistuttava hyvältä. Vaikka kakun tekemistä pidettäisiinkin käsityönä, on kuitenkin myönnettävä, että tekemisen tuotteen, kakun, kuluttaminen ja vieläpä melko nopea kuluttaminen, on tekemisen yksi tavoite. Muutenhan tuote ennättäisi pilaantua käyttökelvottomaksi. Silloin sen arvo myös taideteoksena on menetetty. Ikuistettuna valokuvaan tai kakun `muotokuvaksi`maalattuna se voisi jatkaa elämäänsä taideteoksena. Mutta myös silloin eräs kakun tärkeimmistä ominaisuuksista, herkullinen maku, puuttuisi teoksesta. Makuaistin alueelle kuuluvia elämyksiä ei tiettävästi vielä kyetä saavuttamaan muuten kuin kohdetta maistamalla. Kakku ei siis aidosti voi olla taideteos. Jos kakun tekemistä kuitenkin pidetään taiteena, liikutaan siinä aivan ilmeisesti taiteen ja viihteen rajoilla. Kakkutaide on viihdyttävää taidetta. Taide on aina ollut nopeasti muuttuva ja laajeneva ilmiö, joten sen piirissä kakkutaide ei ehkä herätä paljon kysymyksiä.

Perinteitä arvostavan ja hitaammin muuttuvan käsityöläisyyden piirissä `kakkukäsityö` ymmärrettävästi hämmentää mieltä. Tarkemmin ajatellen, käsityökulttuurin nyky-ilmiöihin se ehkä kuitenkin kuuluu sikäli, että siinä on kysymyksessä nautinnolliseen viihtymiseen liittyvä tuote, herkullinen kakku. Käsityön tekeminen on viime vuosina nimittäin laajentunut perinteisestä, hyödylliseksi koetusta tuottamisesta voimakkaasti viihteellisyyden ja leikinomaisuuden suuntaan (esimerkiksi teeseitse-kulttuuri, DIY). Laajentumista on tapahtunut myös käsityötuotteiden avulla yleisiin ja yhteisiin asioihin vaikuttamisen suuntaan. Käsityöaktivismi, kuten neulegraffitit, on todiste tästä. Myös virkeä suomalainen käsityötutkimus on jo tarttunut näihin ilmiöihin. Kyseisiä aiheita käsittelevät tutkimuksissaan mm. Miia Collanus Helsingin yliopistossa ja Marie Koch Åbo Akademissa.

Nämä uudet käsityön muodot kyseenalaistavat monia käsityöhön liitettyjä näkemyksiä. Onko käsityötuote/teos aina kovin kestävä, jos se on graffiti? Toteutuuko käsityöläisyyteen vahvasti liitetty hyvin-tekemisen-halu (esim. Sennett 2008) ja tuotteen/teoksen korkea laatu aina DYI-kulttuurin piirissä tehdyssä käsityössä? Entä onko leikinomainen ja mielihyvään tähtäävä käsityö aina ekologista toimintaa, jollaisena käsityötä yleensä lähtökohtaisesti pidetään (esim. Luutonen 2012)?

Aikojen saatossa käsityöstä on aina noussut esiin uusia arvokkaita ominaisuuksia. Agraarikulttuurin aikaan jonkunlainen käsityötaito oli välttämätön jokaiselle elämässä pärjäämisen kannalta. Työnä se oli useimmiten rankkaa raatamista. Teollinen vallankumous nosti esiin käsityön merkityksen käytännöllisesti ja esteettisesti laadukkaan elinympäristömme kannalta. Syntyi mm. Arts and Crafts-liike, joka nosti käsityön arvostuksen korkealle. Mutta käsityöläisyys, käsin kaiken tarvitsemansa itse tekeminen ja siihen tarvittava taito, sai myös epärealistista hohtoa ja historiallisiin tosiasioihin perustumatonta ihailua osakseen. Tekninen kehitys näyttäytyi kaiken kauniin ja hyvän vihollisena. Siellä missä teollistumenen alkoi varhain ja ´vanhasta hyvästä ajasta´ ei enää ole ollut todistajia, jotka olisivat itse kokeneet käsityöläisyyden agraarikulttuurissa, oli vaikea luopua romanttisesta ja nostalgisesta suhtautumisesta entiseen tuottamistapaan. Näin tapahtui esim. Englannissa, maassa joka ensimmäisten joukossa kävi läpi teollistumisen trauman ja oli mallina kaikille muille, mutta ei koskaan todella teollistunut kulttuurisesti (Fraylingin 2011).

Teollisuusyhteiskunnassa käsityö ajautui kaikesta huolimatta kodin piiriin harrastukseksi. Sen kasvatuksellinen arvo sekä sen merkitys ihmisen henkisen tasapainon ja terveyden kannalta alkoi kuitenkin hiljalleen avautua alan tutkijoille. Ja jälkiteollisessa yhteiskunnassa vihdoin ero tuottavasta työstä vapautti käsityön kulttuurin osa-alueeksi. Nykyisin käsityön tekeminen "vakavasti otettavana vapaa-aikana" (Leadbeater, Miller 2004) sisältää opiskelua, harjoittelua, työn tulosten arviointia, uhrauksia ja sitkeää, joskus tuskallistakin itsensä ylittämistä. Samalla se on hyvin palkitsevaa. Yhä useammat ihmiset nyky-yhteiskunnassa omistautuvat tälle harrastukselleen tärkeänä vastapainona työelämälle. He ovat Pro-Am-ihmisiä (professional amateurism), tekemiseensä omistautuneita ja usein hyvin verkostoituneita harrastajia, jotka tekevät vähin resurssein ja kustannustehokkaasti harrastuksenaan työtä, joka vastaa laadultaan korkeatasoista ammattalaistyötä (Leadbeater, Miller 2004). Monet luopuvat palkkatyöstään ja tekevät harrastuksestaan itselleen myös leipätyön, vaikka se tarkoittaa usein monista taloudellisista eduista luopumista. Tietoyhteiskunnassa tämä laadukkaita tuloksia tuottava tekemisen tapa on alkanut kiinnostaa monia. Jopa työelämä on alkanut haikailla käsityöläismäisestä tekemisen tavasta uutta potkua innovatiiviseen tuottamistoimintaansa (ks esim. Vähämäki 2011).

Käsityön muutoksia kannattaa seurata tarkalla silmällä ja avaralla mielellä, niin kuin Käspaikka – Käsityö verkossa FB-sivuilla nyt tapahtuu."

Kirjallisuutta
Arendt, H. 2002. Vita activa. Ihmisenä olemisen ehdot. Toimitustyö ja käännöstyön ohjaus Riitta
Oittinen. Englanninkielinen alkuteos The Human Condition. 1958. Jyväskylä: Vastapaino.
Frayling, C. 2011. On Craftsmanship. Towards a new Bauhaus. London: Oberon Books.
Gauntlett, D. 2012. Making is Connecting. The social meaning of creavity, from DIY and knitting to YouTube and Web 2,0. Cambridge, Malden: Polity Press.
Kojonkoski-Rännäli, S. 1995. Ajatus käsissämme. Käsityön käsitteen merkityssisällön analyysi. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C. Osa 109.
Leadbeater, C., Miller, P. 2004. The Pro-Am Revolution. How enthusiasts are changing our economy and society. Demos. http://www.demos.co.uk/publications/proameconomy Luettu 25.1.2006
Luutonen, M. 2012. Käsityö- ja muotoilualan yrittäjä arvostaa itsenäistä ja luovaa työtä. Tiedepolitiikka 37 (3), 9 – 14.
Risatti, H. 2007. A Theory of Craft. Function and Aesthetic Expression. He University of North Carolina Press.
Sennett, R. 2008. The Craftsman. New Haven & London: Yale University Press.
Vähämäki, J. 2009. Itsen alistus. Työ, tuotanto ja valta tietokykykapitalismissa. Keuruu: Like.




torstai 4. huhtikuuta 2013

Maa kutsuu KäsityöUFOilijoita

Taidon ja käsityön viikko lähestyy. Nyt on aika valmistautua käsityöUFOilemaan! 

KäsityöUFOt lentelevät ensin Helsingissä 8.4. Tarkempaa infoa voi kurkkia FB-sivuilta. Pikkulinnut laulaa, että tiedossa on huikeaa performanssia jättikirjontatyön liepeillä ja UFOmobbi pyörii varta vasten tehdyn musiikin tahdissa. Jännää!
 


Jättikirjonta matkaa  10.4 Tampereen Koskikeskukseen. Saattaapi olla, että Tampere tarjoaa mobbaajille yhtä hyvät rytmit käsityönteon taustalle kuin Helsinki. Tule paikalle katsomaan!



Mobit ovat käsityöalojen yhteistyön tulosta. Mukana Helsingin ja Tampereen yliopistojen opettajaksi opiskelevia, Tekstiiliopettajaliitto ja Tampereen seudun tekstiiliopettajat sekä Taito ry. ja Taito Pirkanmaa.