Kriittistä käsityökasvatusta ja radikaalipedagogiikkaa

teksti: Seija Kojonkoski-Rännäli

Uudenlainen, aktiivinen kansalaisyhteiskunta on viime aikoina tuntunut heräilevän täällä jäyhän kylmässä pohjolassa. Ajatelkaa vaikka viime eduskuntavaaleja tai juuri käytyjä presidentinvaalikampanjoita. Ihmiset haluavat vaikuttaa politiikassa, eikä aina vain ajaen omia asioitaan, vaan pitäen huolta myös muista, niistä, joiden ääni ei kanna päättäjiin asti. Yhteisiin asioihin kantaa ottavia ovat myös neulegraffitit julkisissa rakenuksissa ja rakenteissa, ja Helsingin tuomiokirkon portailla lämpöä ja väriä huokuva virkattujen tilkkupeittojen hyökyaalto kylmässä maailmassa, itsekkäässä yhteiskunnassa. Tämän kaiken takana on ihmisiä, jotka haluavat ihan itse vaikuttaa siihen, miten yhteiskuntaamme kehitetään ja miten asioitamme hoidetaan. Ja heidän takanaan on opettajia, myös käsityön opettajia, jotka ohjaavat/ovat ohjanneet heitä toimimaan kehittyvässä kansalaisyhteiskunnassa demokratian parhaiden periaatteiden mukaisesti.

Seuraava kursivoitu teksti on ote julkaisustani vuodelta 1998 "Työ tekijäänsä opettaa – totta toinen puoli".  Turun yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta. Julkaisusarja A: 189.*


Yhteiskunnalliset muutokset ja reformit, sellaiset kuin esimerkiksi koulutusta koskevat uudistukset, toteutuvat kolmen erilaisen voimakentän, taloudellisen-, ideologis-kulttuurisen- ja poliittis-juridisen voimakentän välisen vuorovaikutuksen seurauksena. Koulu kuuluu näistä kahteen viimeksi mainittuun, ideologis-kulttuuriseen- ja poliittis-juridiseen voimakenttään. Vaikka päävoimana yhteiskunnallisissa uudistuksissa ovatkin usein muutokset taloudellisessa voimakentässä eli tuotannossa ja tuotantovälineissä, voidaan kuitenkin sanoa, että koulutuksen muutoksen ohjat ovat suurelta osin kasvatuksen ja koulutuksen tutkijoiden ja opettajien käsissä.

Kriittiset kasvatusteoreetikot eivät oikeastaan enää ole outoja ja harvinaisia. Heidän ideansa on otettu osaksi vallitsevaa kasvatustieteellistä keskustelua ja ne ovat yleisesti hyväksyttyjä niin meillä kuin maailmallakin. Vain yksi puuttuu, radikaalipedagogiikka, joka voisi panna teoreetikkojen näkemykset käytäntöön. Edellytykset sille, että reformi voisi edetä liittyvät opettajiin, harjoitettuun koulutuspolitiikkaan ja koulutuksen sisältöihin eli oppiaineisiin yleissivistävässä peruskoulussa.

Opettajiin liittyvä edellytys radikaalipedagogiikan syntymiselle on opettajien tietoisuus itsestään intellektuelleina (yhteiskunnan ideologis-kulttuurisen kentän edustajina), joiden työssä yhdistyy reflektio ja toiminta, teoria ja käytäntö koulun päätehtävän toteuttamisessa. Yksittäisen opettajan kohdalla se merkitsee itsenäistä oman teoriansa luomista ja oman toimintansa kehittämistä sen mukaisesti yhteistyössä alueensa ja koulunsa muiden opettajien ja kouluviranomaisten kanssa. Opettajan on näin ollen oltava myös tutkija. Ja hänhän usein on juuri sitä. Didaktiikka opetusoppina, ja myös opettajan niin sanotut implisiittiset teoriat ja hänen tavoitteisuutensa, voidaan rinnastaa praktisiin teorioihin. Suomalainen opettaja on jo koulutuksensa perusteella omaa työtään tutkiva opettaja. Hänellä on hyvät mahdollisuudet tulla tietoiseksi itsestään intellektuellina ja olla kriittinen koulutuksen kehittäjä ja uudistaja. Oman työnsä tutkijana opettaja voi suhtautua kasvatukseen ja koulutukseen aidon kriittisesti, vaikka hän opettajana onkin siihen sitoutunut. Sitoutuminen on ristiriidassa kriittisyyden kanssa, mutta juuri tässä on radikaalipedagogiikan siemen ja sen edellytys.

Miia Collanus tässä päivänä muutamana ilmaisi toivonsa, että voisi jokus kehitellä kriittistä käsityökasvatusta. Mainio ajatus! Siltä suunnalta nyt pitäisi etsiä käsityön merkitystä, sen olemisen tapaa tässä ajassa: perinteitä kunnioittaen, mutta ei niitä pelkästään toistaen, käsityön paikan kulttuurissa ja yhteiskunnassa tiedostaen, mutta samalla uusia alueita rohkeasti etsien. Käsityökasvatuksen kriittinen teoria odottaa vielä kehittäjiään, mutta radikaalia käytäntöä käsityökasvatuksen kentällä on jo näkyvissä. Ja jos "teoria on käytäntöä ja käytäntö teoriaa", niin kuin Miia blogissaan sanoo, niin kohti kriittistä käsityökasvatusta ja radikaalipedagogiikkaa taidamme jo olla menossa. Käytännössä se näkyy vaikkapa siinä, että käsityöoppiaineen perinteistä sukupuolittuneisuutta (TN – pojat, TS – tytöt), joka pitkään on hiertänyt koulutussuunnittelijoiden mieltä ja häirinnyt käsityön opetuksen kehittämistä, on lähdetty purkamaan sieltä, mistä se aidoimmin lähtee purkautumaan, nimittäin käsityönopettajankoulutuksesta.

Ulvilan peruskoulun käsityötunneilla ei tunneta jakoa TN/TS. Kuva: Virpi Yliverronen

Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksiköstä on jo vuodesta 2007 asti valmistunut käsityön aineenopettajia, jotka ovat kelpoisia opettamaan käsityötä (entiset tekninen työ ja tekstiilityö) peruskoulussa ja lukiossa. Käsityön aineenopettajan koulutus on ollut tästä lähtien koko ajan kehittelyn alaisena. Viimeisin opetussuunnitelma 2011 – 2014 löytyy osoitteesta:

https://nettiopsu.utu.fi/opas/laitos.htm?opsId=90&uiLang=fi&lang=fi&lvv=2011/käsityökasvatus

Aleksi Rauman käsityön aineenopettajankoulutuksesta. Kuva: Marja-Leena Rönkkö

Hyvä kuvaus uudistetun käsityön aineenopettajan koulutuksen taustalla vaikuttavista teoreettisista näkemyksistä ja käytännön kokemuksista on Jaana Lepistön artikkelissa "Käsityön tekeminen ei vaadi tiettyä sukupuolta" Teoksessa Markku Suortamo, Liisa Tainio, Elina Ikävalko, Tarja Palmu ja Sirpa Tani (toim.) 2010. Sukupuoli ja tasa-arvo koulussa. Juva: PS-kustannus, 59 – 77.

Teknisen työn ja tekstiilityön kehittäminen käsityöksi ilman sukupuolta on ollut kivikkoinen polku kehittäjien kulkea. Siitä saa käsityksen Juhani Peltosen monografiasta "Katosiko tekninen työ Turun yliopistosta?" Teoksessa Mika Metsärinne & Juhani Peltonen (toim.) 2007. Katosiko tekninen työ Turun yliopistosta? & Käsityön oppimisen innovointi. Has the technical work disappeared from University of Turku? & Sloyd learning innovation. Techne Series. Research in Sloyd Education and Craft Science A: 11/2007, 81 – 186.

* Tähän blogitekstiin poimituissa sitaateissa julkaisustani "Työ tekijäänsä opettaa – totta toinen puoli", olen käyttänyt seuraavia lähteitä:

• Giroux, H.A. 1990. Critical Theory and the Politics of Culture and Voice: Rethinking the Discurse of Educational Research. In Robert R. Sherman, Rodman B. Webb (Eds.) Qualitative Research in Education: Focus and Methods. Basingstoke: The Falmer Press, 190-210.
• Kansanen, P. 1998. Mitä jäljellä kasvatus- ja opetusopista? Kasvatus 29 (2), 156-165.
• Salminen, H. 1997. Suomalaisen ammattikorkeakoulun syntyyn vaikuttaneita tekijöitä. Kasvatus 28 (4), 312-325.

Käsityö ja tarinan voima

teksti: Miia Collanus

Tammikuun lopussa kotiin saapui odotettu pehmeä paketti. Olin muutama viikko sitten tilannut Pirtin kehräämön lankaa ja kirjoneulesukat Villanne -nimisestä käsityöputiikista, jota pitää joutsenolainen käsityöläinen Anne Seppänen. Alun perin etsin ”vain lankaa” Punomosta, mutta ihastuin siellä Annen tekemiin Tulentallojat -polvisukkiin.

Tuliterät Tulentallojat

Kun avasin paketin, en arvannut mitä kaikkea ihanaa sieltä löytyisi. Langat toki taattua Pirttiä ja sukat juuri sellaiset, kuin olin haaveillut. Käsityötaitoa parhaimmillaan. Varsinainen yllätys oli sukkien oheen liitetty ”Pieni saatekirje neuleilleni”, joka toi minulle tuntemattoman tekijän lähelle ja teki sukista aivan erityisen rakkaat.

Lähetin Annelle oitis kiitosviestin ja kysyin saisinko referoida kirjettä Säikeisiin, joten olkaatte hyvät. Näin se alkoi:

”Joussenolaisii sanottii enne vanhaa tulentallojiks. Häräojakangas sytty tullee ja jousesnolaiset kasteliit virsusa Häräojas ja talloit virsunee tule sammuksii.” (Pentti Vuori: Tulentallojan tarinoita II. Joutsenon kotiseutuyhdistyksen julkaisu n:o 2)

Kirjeessään Anne kirjoittaa:

”Olen tallentanut joutsenolaista kansanperinnettä neuleen muotoon. Reilut 10 vuotta sitten minulle syntyi ajatus muokata Joutsenon kansallispuvun esiliinan revinnäiskirjontaa ja nyytinkipitsiä kirjoneulekuvioiksi. Aluksi neuloin päähineitä ja puseroita sekä villatakkeja. Vähitellen olen hyödyntänyt kuvioita myös sukissa ja lapasissa. Sukat olen nimennyt yllä olevan tekstin tarinan mukaan. Toivottavasti neuleeni antavat lämpöä käyttäjälleen. Olen iloinen, että tuotteeni ovat kiinnostaneet, kiitos! Anne Seppänen.

Kirjeen liitteenä oli allaoleva kuva joutsenolaisen kansallispuvun esiliinasta, josta idea neuleisiin on lähtenyt.

Nyytinkipitsiä joutsenolaisessa esiliinassa

Tarinan voimaa ei turhaan jankuteta. Tarina tuo käsityön lähelle, siihen ei pysty massatuote. Mulla ei ole ollut aiemmin mitään suhdetta Joutsenoon, mutta nyt on. Kunnanisille vaan terkkuja, että antakaa niille käsityöläisillenne kunnolliset resurssit. Eikä sitä tosiasiaa yhtään hälvennä tieto, että Lappeenranta on imuroinut sen osakseen. Joutsenolaista kansanperinnettä ei kuntauudistuskaan voi hävittää.

Tekijän kirjoittama kirje tuo tekijän lähelle. Tiedän kuka tämän on tehnyt, alusta loppuun ja omin käsin. Tähän ei pysty teollinen muotoilu. Sukillani on identiteetti ja juuret. Mikään tarina ei tietenkään korvaa käsityötaitoa. Jos käyttötuote on huonosti tehty, ei tarina paljon lämmitä.

Käsityöläiset kyllä käyttävät tarinallisuutta, mutta joskus hieman arastellen. Kerrotaan, jos kasvokkain kysytään tai sitten tarina on painettu esitteisiin, joita saa jos sattuu vierailemaan liikkeessä. Verkkosivuilla on usein lyhyt esittely tekijästä, mutta saatekirjeen saaminen tuottaa ihan erityisen fiiliksen. Verkkokauppiaille sitä voi suositella lämpimästi.

Anne kirjoitti meilissään, että saatekirjeen kirjoittaminen on ollut mielessä pitkään, mutta vasta hiljattain hän oli saanut sen konkretisoitua. Sehän ei ole mikä tahansa breivi, vaan aikaa ja taitoa vaativa muotoiluprosessi. Näin saajan näkökulmasta olen vakuuttunut, että huolellinen satsaus kannattaa.

Suunnitteluprosessin avaamista ihan kuvin en muista nähneeni, mutta varmaan sitä joku muu tekee. Suunnittelun lähtökohtien avaaminen kuvin on elämys, josta syntyy väistämättäkin erityinen tunnesuhde tuotteeseen – ja tekijäänkin.

Käsityönopetuksessa tarinaa käytetään hieman, etenkin taiteen perusopetuksessa. Olen täysin vakuuttunut, että jonkin teeman ympärille rakennettu ja tarinaan muotoiltu käsityönprosessi synnyttää tunnekokemuksia, joiden siivittämänä tekeminen on motivoivampaa ja opettavaisempaa.

Linkit
Villanne -putiikin kotisivuille: http://www.villanne.fi/
Villanne -verkkokauppa Punomossa: http://villanne.punomo.fi/
Anne Seppäsen blogiin: http://villanne.vuodatus.net/