perjantai 4. huhtikuuta 2014

Tunnelmia Paperinkehruuta ja punontaa -kurssilta Jyväskylästä


Käsityö verkossa ry järjesti jäsenilleen
28.-29.3.2014 viikonloppukurssin paperinkehräyksestä ja punonnasta yhteistyössä Suomen käsityön museon kanssa. Ensimmäisenä kurssipäivänä valmistimme värttinät ja kehräsimme paperia, toisena päivänä opettelimme silmupunontaa. 

Kurssin tuotoksia

Kurssi alkoi värttinän valmistamisella: siihen tarvittiin vain cd-levyjä, pyörörimaa, maalarinteippiä ja pieni metallikoukku. Itse yllätyin oikein positiivisesti siitä, miten
näin helposti syntyi hyvin toimiva värttinä! 

Anna-Maria Väätäinen näyttää paperikehräyksen aloittamista

Kurssin opettaja Anna-Maria Väätäinen perehdytti meidät paperin kehräämisen perusteisiin ja sitten päästiinkin jo vauhtiin: leikkaamaan paperisuikaleita valmiiksi ja sitten kehräämään niitä. Kurssilaisille selvisi hyvin nopeasti miten tärkeää on kastella paperisuikaleita juuri sopivasti: liian kuiva paperi ei kehräydy tasaisesti ja liian märkä napsahtaa poikki... 




Ensimmäisiä kehräyskokeiluja tehtiin erilaisilla sanomalehti- ja mainospapereilla. Useat kurssilaiset havaitsivat myös, että käsityölehtien kaava-arkit ovat oikein oivaa kehräysmateriaalia!
Perjantaina siis kehrättiin innokkaasti ja nopeimmat aloittelivat jo kertaamistakin.



Kurssilaisia työn tuohussa
Kurssilaisten kehräyksiä

Lisää käsinkehrättyjä paperilankoja


Lauantai aloitettiin mielenkiintoisella kierroksella käsityön museon tiloissa ja sen jälkeen perehdyttiin silmupunonnan saloihin. Opettaja oli varannut meille kierrätysmateriaalia eli purettuja muovipäällysteisiä sähköpiuhoja tekniikan harjoitteluun. Uskaliaat tekivät vauhtiin päästyään punontakokeiluja myös itse kehräämillään langoilla. 


Lankoja mainospaperista, kuitukankaasta ja kaavapaperista

Silmupunonta osoittautui mukavan helpoksi tekniikaksi ja itse tein kokeilun kiven ympärille. Opettajalla oli hienoja malleja kivistä, joiden ympärille oli silmupunottu ohutta metallilankaa, mutta aloittelijana lähdin liikkeelle helpommasta materiaalista eli ohuesta muovitetusta piuhasta.



Punontakokeilu kiven päälle



 
Kurssilaisten silmupunontoja


Kaiken kaikkiaan kurssiviikonloppu oli oikein mukava ja varmasti me kaikki lähdimme kotiin uusia taitoja ja ideoita mukanamme. Kiitos kaikille kurssilaisille, innostavalle opettajalle Anna-Maria Väätäiselle ja järjestelyistä kiitos Käsityö verkossa ry:lle ja Suomen käsityön museolle!

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Käsityötä vai käsin tehtyä työtä?

Olen suuresti etuoikeutettu.

Olen saanut mahdollisuuden matkustaa – jo kahdesti – erääseen maailman köyhimmistä valtioista. Istuessani päiväntasaajan tuntumassa niin kutsutulla ihmisrodun alkulähteellä koen päässeeni lähemmäs ihmisyyttä kuin koskaan aiemmin. Olen kyllä nähnyt paikallisen ”ihmisen äidin” – Lucyn jäänteet, mutta tarkoittamani ihmisyys ei koostu luurangosta, vaan asuu jossakin paljon syvemmällä ja on huomattavasti vaikeampi kaivaa esiin.

etiopialainen huivi

Etiopia on kulttuurien, kielten, kahvin, köyhyyden ja kiitollisuuden maa. Kaikki, niin ilot ja surut kuin ruuat ja kahvihetketkin jaetaan aina yhdessä toisten kanssa. Vieraiden kutsuminen kotiin aterialle tai kahviseremoniaan on suuri hetki, johon satsataan paljon. Lisäksi lähes jokainen perhe omistaa aasin ja kadut täyttyvät auringon noustua sekä mopotakseista että lammaslaumoista. Roskakoreja ei juuri tunneta, joten toisinaan herkkäjalkaisempi vierailija tarvitsee kaupungilla käyskennellessään hieman korkeampaa vartta kenkäänsä. Pölyn ja tomun määrää on lähes mahdotonta kuvailla sanoin, sitä on kaikkialla: kengissä, lompakossa, kynsien alla, silmissä, nenäliinoissa... Kaikkinensa kaikkeen tähän kiintyy uskomattoman helposti.

lankaeläimia, kuva Susanna Österlund

Ilahduttavan monet lapset ja nuoret käyvät Etiopiassa koulua. Käsityön asema etiopialaisessa koulutusjärjestelmässä on puolestaan vaihteleva. Valtion kouluissa käsityö ei kuulu opetettavien aineiden joukkoon, mutta yksityiskoulujen kohdalla opetusta annetaan koulusta riippuen. Vierailin molempina vuosina Hosainan Kuurojenkoulussa, joka toimii sisäoppilaitoksena tarjoten opetusta maan kuuroille oppilaille esikoulusta lukioon. Kuurojenkoulun käsityönopetuksen tarjonta on laaja ja koulusta löytyvät niin laadukkaat tekstiili- kuin puu- ja metallikäsityön tilat sekä opetustilat ja -välineet parturi-kampaajan ammattiin kouluttautumiseen. Mikä hienointa, jokaiselle käsityön osa-alueelle löytyy koulussa pätevät ja taitavat opettajat.

korutyöpaja Hosainan koululla, kuva Susanna Österlund

Vaikka vain harvoille etiopialaisille tarjoutuu mahdollisuus todella opiskella käsityötaitoja, on käsityön asema jokapäiväisessä elämässä horjuttamaton ja tietyt taidot osalle väestöstä välttämättömyys. Savimajojen ja pienasuinrakennusten kohoaminen paikalliseen maisemakuvaan on totaalisesti käsityöllä aikaansaatua. Aikojen takaa sukupolvelta toiselle seurannut suullinen rakennustieto on käytössä edelleen. Tulevan suomalaisen luokanopettajan mielessä hienot kotimaiset opetussuunnitelmat kokivat äkillisen inflaation, kun todellisuus siitä, että pienen tekniikan tai taidon oppiminen voi yksinkertaisesti turvata koko tulevaisuuden niin omalta kuin oman tulevan perheen osalta, iski vasten.

perinteinen savimaja

Käsityön merkityksellisyys elämälle ja sen jatkumiselle on läsnä päivittäin. Erilaisten käsityönä valmistettujen astioiden ja korujen myynti takaa monille etiopialaisille perheille lähes jokapäiväisen leivän. Sain tutustua jo ensimmäisellä matkallani vuosia sitten leskeksi jääneeseen ”Savimummoon”, jonka persoonallisen kädenjäljen omaavat saviastiat koristavat nyt olohuonettani toimien kynttilänalusina. Joka kerta kynttilät sytyttäessäni toivon, että ne muutamat maksamani birrit olisivat saaneet moninkertaistua Savimummon ja hänen kuuden lapsensa pöydässä.

etiopialainen huivi
Käsityöstä on siis moneksi, aina elämän jatkumisen elinehdoista perheen konkreettiseen suojaamiseen sateelta ja paahteelta. Toisinaan, esimerkiksi kuurojen nuorten kohdalla, käsityö toimii linkkinä yhteiskuntaan integroitumisessa. Esimerkiksi Hosainan kuurojenkoulussa opiskellut nuori nainen on ryhtynyt yrittäjäksi ja avannut pääkaupunkiin, Addis Abebaan, oman käsityötuotteita myyvän liikkeen. Samoin osa opiskelijoista on perustanut omia parturi- ja kampaamoliikkeitään ympäri Etiopiaa. Tällaiset konkreettiset liikahdukset ovat tärkeitä askelia niin käsityön kuin kuurojen aseman paranemisen kannalta, sillä vanhoilliset ajatukset kuuron lapsen syntymisestä perheeseen rangaistuksena vanhempien synneistä, ovat edelleen arkipäiväisesti vallalla ympäri maan.

Siemaillessani suolalla maustettua kahvia ja sokeripopcorneja pimeässä Afrikan illassa huomaan, miten nurinkurisesti asiat voivatkaan olla. Köyhyyden ja haasteellisen elämän yhtälö näyttäisi ratkeavan elämäniloksi ja omastaan antamiseksi. Tämä voidaan vielä korottaa toiseen potenssiin tarvitsematta lainkaan liioitella. Sen sijaan yltäkylläisyydestä ja kaiken saamisesta näyttäisi seuraavan itsekkyyttä ja pahaa oloa. Jos olisi mahdollista yhdistää molemmista yhtälöistä vain niiden parhaat puolet, luulisi laskimen vilkkuvan ratkaisun sijaan erroria.

käsin tehtyjä korua, kuva Susanna Österlund

Kotitalon nurkalla huutaa hyeena. Nappaan savikulhosta viimeiset sokeripopcornit.
Olen saanut löytää jotain, mikä päällisin puolin on kuin kotimainen popcorn, tuttu ja turvallinen, mutta pieni, toisinaan sokerinen vivahde tekee sen olemassaolosta jotain täydellisen erilaista. Erilaista, ja silti niin sopivasti oikeanlaista.

Suomeen syntyminen on lottovoitto, ja sieltä lähteminen iso mahdollisuus. 

Sinianna Sinervo
Kirjoittaja opiskelee luokanopettajaksi Tampereen yliopiston Kasvatustieteiden yksikössä erikoistumisaineenaan käsityö (tekstiili) eikä hän tiettävästi ole sukua Pirjo Sinervolle.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Käsityö vie asiasta toiseen ja ympäri maailman

Ihmettelin minkähänlaista mahtaa olla Bosnian crochet eli bosnialainen virkkaus, kun tuo termi tuli sattumalta vastaan. No sehän oli helppo selvittää verkosta! kyseessä on Dutch knitting, Shepherd's knitting (Iso-Britannia), pjoning (Norja), smygmaskvirkning tai påtning (Ruotsi), gobelinstitch (Tanska), or schaapherderssteek (Hollanti). Tai siis slip stitch technique (engl.) eli piilosilmukkavirkkaus.

Jos en ymmärtäisi vielä noista nimityksistä, mistä on kysymys, kuvat kertovat ainakin selvää kieltään. Vai kertovatko? Google-haulla "bosnian crochet" löytyi 7840 tulosta. Ja vastaavalla kuvahaulla 1820 kuvalöydöstä.

Nyt kun tiedän, mitä bosnialainen virkkaus on, osaan erottaa sitä esittävät kuvat kaikesta muusta mitä kuvahakuun osui. Tulipa kuitenkin tässäkin mieleen, miten helposti harhaankin voisi joutua, jos ei ole pohjatietoja eikä ole riittävän kriittinen sen suhteen mitä eteensä saa.

Ei ole kuin muutama vuosi siitä, kun en vielä tunnistanut piilosilmukkavirkkausta. Olin ostanut lapaset Kustavin kädentaitajien myymälästä ja luulin, että ne oli tehty neulomalla. Silloinkin kyllä olin ihmeissäni, kun "neulos" oli minulle tuntematon... Kuin yllättäen selvisi mikä kyseessä oli: Käspaikan kurssilla Savonlinnassa Taina Karttunen teki aiheestajutun silloiseen Käspaikkaan eli nykyiseen Punomoon.  

Mutta matkani verkossa jatkui edelleen bosnian crochet hakutulosten parissa. Vastaan tuli taas kiinnostava sivu, jossa ilmiselvää suomalaisasiaa, Korsnäsin villapaita!  http://www.tapestrycrochet.com/blog/?cat=7 ja tekstissä lukee "The sweater below was “Knitted / crocheted at Marketta Luutonen’s first workshop in Vasa in the 80’s. This traditional sweater was made for men in the 19th century, in the 20th and 21st also for women. Nowadays they are often changed into cardigans. Note that the tapestry crochet is worked in the back loop.” Löysin siis kirjovirkkauksen, englanniksi Tapestry crochet. Sitten avasin tuolta sivulta Tapestry crochet -linkin ja päädyin Wikipediaan. Ja kas ihmettä, taas tuli suomalaisuus vastaan. 

Olin jo lopettelemassa matkaani, kun vielä sattumalta päätinkin katsoa, mikä paikka tuo oikein on, missä Korsnäsin paita näkyi. Sivuston etusivulta löytyi taas tuttua juttua: Vain jokunen viikko sitten olin tilannut siellä näkyvän Carol Nortonin kirjan Tapestry Crochet...

Kirjovirkatut päähineet, Maija Ranta-Fleen.
Ohjeen kirjovirkkaukseen

Olin kirjoittanut tätä juttua tuohon pipokuvaan asti, mutta sitten homma jäi sivuun ja ajattelin että julkaisen paremmalla ajalla.  Parempi aika kohtasi nyt, kun Punomon FB-ryhmässä eräs jäsen kyseli kuvan kera millähän tekniikalla hänen mumminsa aikanaan tekemät lapaset on tehty. Kyseessä oli piilosilmukkavirkkaus, tarkemmin vielä piilosilmukkakirjovirkkaus, ei epäilystäkään! Tässä kyseinen kuva:

FB-ryhmässä oikea tieto löytyi melkein heti - onhan siellä mukana myös alan ammattilaisia, mm. käsityönopettajia. Silti pohdinta oli vielä vastauksen löydyttyäkin vilkasta, tähän tapaan:


  •  Olisko tehty äimäneulalla?
  •  Miten tuollaisen kuvion saa neulalla aikaiseksi..?
  • Ne on virkattu piilosilmukoilla.
  • Ei oo virkatut, kinnasneulalla. Tekniikka hukassa.
  • Toi ensimmäinen kuva on tehty ihan virkkaamalla. Olen joskus virkannut noita. Ohje voisi löytyä ihan revontulilapanen nimellä.
  • Tämä ei ole kinnasneulatekniikkaa. Revontulitossut aikanaan oli tällä tekniikalla virkattu.
  • Revontulilapaset virkkaamalla.
  • Ei oo virkattu, ei. Mun äiti on nähnyt, että kinnasneulalla tehty.
  • On voinut nähdä kinnasneulankin, mutta tämä on ehdottomasti virkattu.
  • Minustakin näyttää virkatulta, kiinteitä ketjusilmukoita ja molemmat reunat aina koukulle
  • Mun äiti teki noita kans. Ja kahta lankaa vaihdellaan
  • Molemmat reunat ottaen tulee hiukan erilaista.
  • Ei ole kinnasneulatekniikalla tehty, tiedän koska olen itse tehnyt kinnasneulalla.
  • Värikuvio ja nurja puoli paljastavat, että alkuperäiset ovat virkatut (kiinteillä silmukoilla tai mahdollisesti piilosilmukoilla). Kinnasneulatekniikalla on helppo tehdä raitoja, mutta tuollainen "revontulikuvio" on kamalan työläs, kun saa olla koko ajan vaihtamassa lankaa neulaan. Neulakinnaspinnassa on myöskin struktuurissa selkeämmät poikkiraidat.
  • Valokuvasta ei ihan selviä, mutta peukalon kavennus näyttäisi siltä kuin lapaset olisi tehty ranteesta sormiin päin, kinnasneulalla on tavallisempaa aloittaa sormenpäistä ja tehdä sieltä kohti rannetta.
  • Kuvion ja pinnan luonteenomaisuuden pohjalta annan ääneni virkatuille.
  • Piilosilmuikoitapa tietysti! 40:ssä vuodessa "vähän" muisti pätkii!
  • Äiti muistelisi, että nimenomaan kärjestä noi on aloitettu
  • Kärki ei oo samanlainen kun tossa M:n laittamassa linkissä.
  • Virkkaa piilosilmukkalapaset http://teeitse.punomo.fi/cat/virkkaus/lapaset/piilosilmukkalapaset.html
  • Täälläpäin noita vanttuita kutsutaan revontulivirkkaukseksi ja ne on aloitettu ranteesta.
  • Piilosilmukoilla on nuo tehty. Jos tekee kahdella värillä kerrokset vuorotellen, niin lopputulos näyttää tältä.
    Tekstiliiopettaja Katja Purmosen piilosilmukkalapaset on virkattu kahdella värillä vuorokerroksin.
  • Eikös ylin malli ole revontulivirkkausta? Itse olen kokeilemassa samaa... ai, joo, tuossa mainittiinkin...
  • Äimäneula ja kinnasneula ovat kaksi eri asiaa. Äimä on kaareva neula, jolla käytettiin esim. hevosen valjaiden paikkaamisessa.
    Äimä: iso särmikäs (nahkanompelu)neula, äimäneula. (arkikieltä) hölmistynyt, äimistynyt, ällistynyt, hämmästynyt. esim. Oli uutisesta aivan äimänä, äimän käkenä. Meni äimäksi.
  • Juu, piilosilmukoilla on aloittajan laittaman kuvan kintaat tehty. Kinnasneulalla tulee erilaista jälkeä.
  •  Hitsi... tein joskus nuorena noita kinnaslapasia, mitä tuossa eka kuvassa on... tuli tosi lämpimiä, kun kahdella värillä tehtiin. En vaan enää muista tekniikkaa, erilainen kuin virkkuukoukku taisi olla, muistaakseni siihen kerättiin niitä silmukoita enemmän koukulle... en oo varma... nyt tuli mieleen sana "koukkuaminen"...
  • Virkatut ovat nuo lapaset. Kinnasneulallakin olen tehnyt lapasia, ja tulos on erilainenkuin tuo. Tuolla edelllä onkin kuvan ns. lapintossuista, jotka olivat 70-80 luvulla suosittuja tossuja. Kirjovirkkaukseksi sanottiin tuota tekniikkaa.
  • Käykääpä googlettamassa sana kirjovirkkaus ja vaikkapa katsokaa Villavirta linkkiä tai kirjovirkkaus ja kuvahaku päälle, niin hienoja malleja tulee esiin.
  • Bosnian crochet -haulla löytyy vaikka mitä netistä ja Pinterestistä
Bosnian Chochet oli FB-ryhmässä viimeisin tieto, siis se sama mistä minun virkkausmatkani alkoi.

Lopuksi pohdintaa
Kuuluuko yleisisvistykseen erilaisten käsityötekniikoiden tunnistaminen? Vai onko se vain ammattikieltä, kenties mukaan lukien vankkojen harrastajien joukko?

Äkkiseltään tulee aikakin mieleen, että kuka tahansa kirjoittaakin käsityöhön liittyvistä asioista tai kääntää tekstejä kielestä toiseen, niin hänen tulee kyllä varmistua oikeista termeistä. Vaan sittenpähän on vielä se ongelma keneltä varmistat, asiantuntijoitakin on moneen lähtöön. Ja jos nyt alkajaisiksi ainakin ompeleminen ja neulominen erotettaisiin toisistaan esimerkiksi kaunokirjallisuuden käännöksissä!

Ja mitä tulee yleissivistykseen, siihen mitä peruskoulussakin rakennetaan, siihen kuuluu minusta ainakin se, että tunnistaisi oikean käsityön teollisesta tuotteesta. Osaisi edes epälllä käsityön aitoutta. Maailmanmatkoillakin.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

VERKKO-OPPIMATERIAALIN TEKIJÄ JA KÄYTTÄJÄ VALINTOJEN EDESSÄ

Otsakkeen lainasin Käspaikka-tohtori Tarja Krögeriltä. Aiheesta löytää enemmän Punomon sisältöjä selaamalla. 

Punomolla tarkoitan Käspaikkaa ja Käsityön TietoBoxia - rakkaalla lapsella on monta nimeä. Lapsi on varttunut jo aikuiseksi ja muuttanut pois kotoa. Syntymäpaikka vuonna 1996 oli Turun koululaitoksen Tietokone Opetuksessa - TOP-keskuksen palvelin. Sinne alkoi kertyä opettajien tuottamaa aineistoa eräänlaisena sivutuotteena työnantajan kustantamissa tietotekniikan opetuskäytön täydennyskoulutuksissa ja niiden ylikin. 

Käsityön, erityisesti tekstiilityön opettajat, tutkijat ja alan opiskelijat, ovat tuottoisaa joukkoa. Kuvaan kuuluu, että he tuntevat muitakin vempaimia kuin tietokoneen. Esimerkiksi Anne-Mari Marjamäki on jo toukokuussa 2000 tehnyt oppimateriaalin kirjontakoneen käytöstä. Siinä oppilasta perehdytetään painamaan ompelukoneen enteriä työnsä eri vaiheissa sekä tallentamaan suunnitelmansa myöhempää käyttöä varten. 

Kaikki palvelimelle tuotettu käsityön oppimateriaali on asiantuntevaa ja korkeatasoista: itselle tehtyä, mutta muillekin samalla vaivalla jaettavissa. Tekijänoikeudet ovat alusta asti olleet yhteisön omaksuman käytännön mukaisesti jokaisella tekijällä itsellään, ”cee cee zero” -lisenssin periaatteen mukaisesti. (Creative Commons on tätä kirjoitettaessa vielä suomentamatta, vaikka sen piti tapahtua viime juhannukseen mennessä.) Käsityön opettajat omivat sosiaalisen mediankin jo ennen kuin nimeä oli keksitty.

SANOISTA TEKOIHIN 

Verkko-oppimateriaalin ”kulta-aikana”, mm. Opetushallituksen Virtuaalikoulu-hankkeissa,  luotiin valtavat määrät oppimateriaalisisältöä, joka on pääosin hävinnyt taivaan tuuliin, tai sanotaan bittiavaruuteen, yliopistojen ym. julkisten tahojen palvelimilta.

Enää eivät opettajat pääse osallistumaan työnantajien järjestämään koulutukseen siinä määrin kuin tietokoneen ensihuuman vallitessa. Kuitenkin samaan aikaan haikaillaan yhä, esimerkiksi matemaattisten aineiden opetuksen parissa, johon minäkin katson löyhästi kuuluvani, että huokeaa ja käyttökelpoista oppimateriaalia voitaisiin tuottaa verkkoon itse. Ikään kuin sitä verkkomateriaalia ei olisi voitu valmistaa jo vuosia sitten eikä vain puhuttaisi sen tarpeellisuudesta.

Käsityön opettajien lisäksi sanoista tekoihin ryhtyivät venäjän ja ranskan opettajat, joilla onkin käyttökelpoista sisältöä opetuksen tarpeisiin koulussa jaettavaksi ja oppilaille kotiin vietäväksi ilman reppua.  


LINKKI POIKKI JA VÄLILLÄ IHAN ÖÖNÄ! 

Verkko-oppimateriaalin tekijät linkittävät sivuiltaan usein muuallekin tukeakseen oppijan monipuolista tiedonsaantia ja näin irtaannutaan perinteisestä oppikirjasidonnaisuudesta. 

Palvelimelta ulos tehdyt linkit ovat kuitenkin harmillisen epäkiitollisia, koska ne lakkaavat herkimmin toimimasta. Lähestyn tässä verkko-oppimateriaalin klaavapuolta: sisällöt vaativat ylläpitoa,  materiaaleja on huollettava jatkuvasti ja ne on pidettävä luotettavina ja käyttäjiä houkuttelevina. 
Toimimattomuus ja virheet eivät houkuttele. Vähän sama kuin Vanha Rauma -maailmanperintökohde pidetään asuttuna, jotta se säilyisi hyvässä kunnossa. Me asumme Punomossa Pirjo Sinervon kanssa. - Hän minut yllytti kirjoittamaan tämän, etten vain kotona kehuisi, kuinka hienoja materiaaleja käyn läpi! Kirkastelen niitä, ikään kuin pöytähopeita! 

Suomen kieli on altis ajoittaiselle eroosiolle verkossa, johtuen skandimerkeistä. Sen lisäksi lukuisa joukko erinäisiä it-alan ammattilaisia siirtelee tiedostoja taitamattomasti palvelimen sisällä, jolloin suhteelliset kuvien ja linkkitekstien osoitukset menevät sijoiltaan, ja ne on asetettava paikoilleen käsin, yksi kerrallaan. Tuhansien tiedostojen viidakossa metsästelen vikoja kuin verkonpaikkaaja, enkä soisi löytäväni, mutta kuitenkin löytyy aina tietyn aikakauden materiaaleista varsin paljon työtä. 
Kun ö on muuttunut ä:ksi, ei käsityä kuulosta hyvältä, vaikka turkulaisittain menetteleekin. Oppilastäitäkin on pitänyt palauttaa… Pahinta on, jos ä, ö ja å ovat kokonaan jonkun koodikäytännön muutoksen myötä poistuneet näkyvistä. Ruotsin sanoja pitää sitten hakea Käspaikan sanakirjasta. Esimerkiksi loimi on ränning, eikä muualta kuintuosta  sanakirjasta selvinnytkään, että sanasta 'r nning' puuttui ä-kirjain välistä. 

HAKEVA LÖYTÄÄ 

Punomo/teeitse -sivuston hakutoiminnot ovat nyt paranemassa luokittelun ja siihen pohjaavan tietokantajärjestelmän ansiosta. Kiitokset luokittelusta kuuluvat kolmikolle Tarja Kröger, Helena Mantere ja Pirjo Sinervo. Googlekin tuli apuun kuvallisena työkaluna. 

RAHAPULAAN RATKAISU OPPILAITOSLISENSSISTÄ? 

Eräässä Opetushallituksen tilaisuudessa kerroin Käspaikkaa ja muitakin hankkeitamme tukeneen Ella Kiesin seurassa, että TOP-keskuksen lippulaivaksi noussut Käspaikka voisi jatkaa kaupallisella pohjalla, kun muu tuki loppuu ja henkilöt vaihtuvat. Kun opettajien tuottama opetuksen sisältö on siirtynyt verkkoon, sen jatkuvuus vaatii ylläpitoa, työtä ja käyttöpääomaa.

Ratkaisu ylläpidon rahoittamiselle on muutama kymppi vuodessa koululta käyttöoikeuslienssimaksua ja se takaa, että oppiaineittain katsoen laajin, laadukas ja moderni, opettajiensa näköinen materiaali myös säilyy käyttökelpoisena. 

Verkko-oppimateriaalin tekijä ja käyttäjä on valintojen edessä - yksi ja sama taho tässä tapauksessa - ja ympäristö säilyy avoimena luodakseen uutta. 

Minä vain tuunaan, duunaan... 

Turkka Sinervo

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Suomen käsityön museossa Käsityö elämässä –juhlavuoden näyttely 15.6.-8.12.2013

Suomen käsityö museo Jyväskylässä on yksi maamme 17:sta erikoismuseosta. Museo on hieno vierailukohde ja nähtävää riittää useammallekin visiitille niin perusnäyttelyiden kuin vaihtuvienkin näyttelyiden merkeissä.

Kuluvan käsityön juhlavuoden 2013 kohokohtana on värikäs Käsityö elämässä –näyttely 15.6.-8.12.2013. Juhlanäyttelyyn liittyy myös tapahtumia, työpajoja ja retkiä.

"Näyttelyn ovat tuottaneet Suomen käsityön museo ja Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry yhdessä 20 alueellisen käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen kanssa. Osa käsi- ja taideteollisuusyhdistyksistä esittäytyy myös Aulagallerian ja Näytönpaikan näyttelyissä.
Koko juhlavuoden teemana on kestävä käsityö, jonka hengessä osa näyttelyrakenteista on toimintansa lopettaneen paperitehtaan kalusteita. Rakenteiden tuunaamiseen on osallistunut suuri joukko kädentaitajia mm. Taitokeskus Aiviasta, Voimalaitos – Nuorten Taitopajalta sekä satoja tilkkuilijoita ympäri Suomen ompelemalla viirejä museon ulkopuolelle.

Kaksitoista eri tavoin käsityöhön sidoksissa olevaa henkilöä on lupautunut kirjoittamaan oman näkemyksensä tämän hetken käsityöstä. Näyttelyn ilmeestä vastaavat Anne Saarikoski ja Riina Toikko. Graafisesta ilmeestä vastaa Villakas – Tiina Leino."

Iloksesi voin kertoa, että olemme juuri sopineet Suomen käsityömuseon ja Punomon yhteistyön käynnistämisestä. Se tulee olemaan ainakin tiedotusta, mutta varmaan muutakin keksimme yhdessä. Jo tulevana syksynä järjestämme museon tiloissa Punomon punonta -kurssin.

Olin mukana juhlanäyttelyn avajaisissa 

...ja tässä muutama satunnaisotos, joita näppäilin runsaslukuisen vierasjoukon päiden välistä:

Näyttelyssä on töitä Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry:n alueyhdistyksistä ympäri maata.
 

Näyttelyn avajaisissa 15.6. oli museo täynnä väkeä. Kuvassa etualalla museonjohtaja
Simo Kotilainen.


Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry:n puheenvuoron käytti toiminnanjohtaja Marketta Luutonen




 Teksti ja kuvat: Pirjo Sinervo

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Onko kakun tekeminen käsityötä?

Suomen käsityön museo on valinnut vuoden käsityöläiseksi kakkutaiteilija Emma Iivanaisen. Aihe on herättänyt runsaasti keskustelua Käsityö verkossa FB-ryhmässä. Voiko vuoden käsityöläinen olla kakkutaiteilija?

Aihe innosti Seija Kojonkoski-Rännäliä niin, että hän kirjoitti aiheesta Säikeisiin oman puheenvuoronsa. Jos aihe saa näppäimistösi laulamaan, tarjoa juttua Säikeisiin (mcollanus ät gmail.com). Kannattaa myös tutustua Emma Iivanaisen blogiin "Painted by Cakes" niin pääsee paremmin jyvälle millaisesta käsityöläisyydestä on kyse sekä Jyväskylän käsityön museon blogissa oleviin valintaperusteisiin.

Alla Seijan juttu. Voit myös tulostaa pdf-version.

"Kakun tekeminen on teoreettisesti ajatellen käsityötä Howard Risattin (2007) mukaan. Se tehdään käsin ja käsityövälinein, siinä muokataan konkreettista materiaalia (pääasiassa luonnonmateriaalia), siinä tarvitaan manuaalisia teknisiä taitoja ja siinä yhdistyy teoreettinen, abstrakti ajattelu ja tietäminen käytännön tekemiseen ja tuottamiseen luovalla tavalla eli se on Aristelen poièsis- termin alueelle kuuluvaa toimintaa.

Pään, sydämen ja käden parhaiden kykyjen yhdistyminen taitavana tekemisenä onkin monen tutkijan mielestä käsityön tunnusomaisin piirre (ks. mm. Richard Sennett 2008, Chritopher Frayling 2011, David Gauntlett 2011). Suomessa asian oivalsi jo Uno Cygnaeus (1810 – 1888). Kansakoulun perustajana hän otti käsityön koulun yhdeksi oppiaineeksi perustellen sitä käytännöllisten syiden lisäksi sen yleissitävyydellä ja ihmisluontoa kehittävillä ominaisuuksilla. Myös myöhemmässä suomalaisessa tutkimuksessa on tuotu esiin käsityön tekijäänsä monipuolisesti kehittävä luonne. Käsityön taitokimppuun kun kuuluu niin monta kaunista kukkasta, sekä ihmisen luovuuteen ja älyllisyyteen että hänen ruumiillisuuteensa ja liikkuvuuteensa perustuvia taitoja (ks. mm. Kojonkoski-Rännäli 1995).
Hannah Arendtin teorian mukaan (2002/1958) voitaisiin sanoa, että leipomistuotteelta puuttuu kestävyys, jonka Arendt näkee kuuluvan valmistettujen eli käsityöläismäisesti tehtyjen esineiden piirteisiin. Kakku ei siis ole käsityötä, koska se ei ole kestävä. Arendt liittää kestävien tuotteiden tekemisen teollisuusyhteiskunnassa välttämättömänä pidettyyn kuluttamisen ilmiöön. Kulutusyhteiskunnassa tuotteiden kestävyys on pikemminkin haitallinen kuin hyvä asia, sillä tuotteiden nopea kuluminen ja kierto pitää yllä tuotannon rattaita ja samalla myös taloudellista kasvua. Näin käsityöllinen valmistaminen jää teollisuusyhteiskunnassa paitsioon.

Ollakseen hyvä kakku on sen maistuttava hyvältä. Vaikka kakun tekemistä pidettäisiinkin käsityönä, on kuitenkin myönnettävä, että tekemisen tuotteen, kakun, kuluttaminen ja vieläpä melko nopea kuluttaminen, on tekemisen yksi tavoite. Muutenhan tuote ennättäisi pilaantua käyttökelvottomaksi. Silloin sen arvo myös taideteoksena on menetetty. Ikuistettuna valokuvaan tai kakun `muotokuvaksi`maalattuna se voisi jatkaa elämäänsä taideteoksena. Mutta myös silloin eräs kakun tärkeimmistä ominaisuuksista, herkullinen maku, puuttuisi teoksesta. Makuaistin alueelle kuuluvia elämyksiä ei tiettävästi vielä kyetä saavuttamaan muuten kuin kohdetta maistamalla. Kakku ei siis aidosti voi olla taideteos. Jos kakun tekemistä kuitenkin pidetään taiteena, liikutaan siinä aivan ilmeisesti taiteen ja viihteen rajoilla. Kakkutaide on viihdyttävää taidetta. Taide on aina ollut nopeasti muuttuva ja laajeneva ilmiö, joten sen piirissä kakkutaide ei ehkä herätä paljon kysymyksiä.

Perinteitä arvostavan ja hitaammin muuttuvan käsityöläisyyden piirissä `kakkukäsityö` ymmärrettävästi hämmentää mieltä. Tarkemmin ajatellen, käsityökulttuurin nyky-ilmiöihin se ehkä kuitenkin kuuluu sikäli, että siinä on kysymyksessä nautinnolliseen viihtymiseen liittyvä tuote, herkullinen kakku. Käsityön tekeminen on viime vuosina nimittäin laajentunut perinteisestä, hyödylliseksi koetusta tuottamisesta voimakkaasti viihteellisyyden ja leikinomaisuuden suuntaan (esimerkiksi teeseitse-kulttuuri, DIY). Laajentumista on tapahtunut myös käsityötuotteiden avulla yleisiin ja yhteisiin asioihin vaikuttamisen suuntaan. Käsityöaktivismi, kuten neulegraffitit, on todiste tästä. Myös virkeä suomalainen käsityötutkimus on jo tarttunut näihin ilmiöihin. Kyseisiä aiheita käsittelevät tutkimuksissaan mm. Miia Collanus Helsingin yliopistossa ja Marie Koch Åbo Akademissa.

Nämä uudet käsityön muodot kyseenalaistavat monia käsityöhön liitettyjä näkemyksiä. Onko käsityötuote/teos aina kovin kestävä, jos se on graffiti? Toteutuuko käsityöläisyyteen vahvasti liitetty hyvin-tekemisen-halu (esim. Sennett 2008) ja tuotteen/teoksen korkea laatu aina DYI-kulttuurin piirissä tehdyssä käsityössä? Entä onko leikinomainen ja mielihyvään tähtäävä käsityö aina ekologista toimintaa, jollaisena käsityötä yleensä lähtökohtaisesti pidetään (esim. Luutonen 2012)?

Aikojen saatossa käsityöstä on aina noussut esiin uusia arvokkaita ominaisuuksia. Agraarikulttuurin aikaan jonkunlainen käsityötaito oli välttämätön jokaiselle elämässä pärjäämisen kannalta. Työnä se oli useimmiten rankkaa raatamista. Teollinen vallankumous nosti esiin käsityön merkityksen käytännöllisesti ja esteettisesti laadukkaan elinympäristömme kannalta. Syntyi mm. Arts and Crafts-liike, joka nosti käsityön arvostuksen korkealle. Mutta käsityöläisyys, käsin kaiken tarvitsemansa itse tekeminen ja siihen tarvittava taito, sai myös epärealistista hohtoa ja historiallisiin tosiasioihin perustumatonta ihailua osakseen. Tekninen kehitys näyttäytyi kaiken kauniin ja hyvän vihollisena. Siellä missä teollistumenen alkoi varhain ja ´vanhasta hyvästä ajasta´ ei enää ole ollut todistajia, jotka olisivat itse kokeneet käsityöläisyyden agraarikulttuurissa, oli vaikea luopua romanttisesta ja nostalgisesta suhtautumisesta entiseen tuottamistapaan. Näin tapahtui esim. Englannissa, maassa joka ensimmäisten joukossa kävi läpi teollistumisen trauman ja oli mallina kaikille muille, mutta ei koskaan todella teollistunut kulttuurisesti (Fraylingin 2011).

Teollisuusyhteiskunnassa käsityö ajautui kaikesta huolimatta kodin piiriin harrastukseksi. Sen kasvatuksellinen arvo sekä sen merkitys ihmisen henkisen tasapainon ja terveyden kannalta alkoi kuitenkin hiljalleen avautua alan tutkijoille. Ja jälkiteollisessa yhteiskunnassa vihdoin ero tuottavasta työstä vapautti käsityön kulttuurin osa-alueeksi. Nykyisin käsityön tekeminen "vakavasti otettavana vapaa-aikana" (Leadbeater, Miller 2004) sisältää opiskelua, harjoittelua, työn tulosten arviointia, uhrauksia ja sitkeää, joskus tuskallistakin itsensä ylittämistä. Samalla se on hyvin palkitsevaa. Yhä useammat ihmiset nyky-yhteiskunnassa omistautuvat tälle harrastukselleen tärkeänä vastapainona työelämälle. He ovat Pro-Am-ihmisiä (professional amateurism), tekemiseensä omistautuneita ja usein hyvin verkostoituneita harrastajia, jotka tekevät vähin resurssein ja kustannustehokkaasti harrastuksenaan työtä, joka vastaa laadultaan korkeatasoista ammattalaistyötä (Leadbeater, Miller 2004). Monet luopuvat palkkatyöstään ja tekevät harrastuksestaan itselleen myös leipätyön, vaikka se tarkoittaa usein monista taloudellisista eduista luopumista. Tietoyhteiskunnassa tämä laadukkaita tuloksia tuottava tekemisen tapa on alkanut kiinnostaa monia. Jopa työelämä on alkanut haikailla käsityöläismäisestä tekemisen tavasta uutta potkua innovatiiviseen tuottamistoimintaansa (ks esim. Vähämäki 2011).

Käsityön muutoksia kannattaa seurata tarkalla silmällä ja avaralla mielellä, niin kuin Käspaikka – Käsityö verkossa FB-sivuilla nyt tapahtuu."

Kirjallisuutta
Arendt, H. 2002. Vita activa. Ihmisenä olemisen ehdot. Toimitustyö ja käännöstyön ohjaus Riitta
Oittinen. Englanninkielinen alkuteos The Human Condition. 1958. Jyväskylä: Vastapaino.
Frayling, C. 2011. On Craftsmanship. Towards a new Bauhaus. London: Oberon Books.
Gauntlett, D. 2012. Making is Connecting. The social meaning of creavity, from DIY and knitting to YouTube and Web 2,0. Cambridge, Malden: Polity Press.
Kojonkoski-Rännäli, S. 1995. Ajatus käsissämme. Käsityön käsitteen merkityssisällön analyysi. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C. Osa 109.
Leadbeater, C., Miller, P. 2004. The Pro-Am Revolution. How enthusiasts are changing our economy and society. Demos. http://www.demos.co.uk/publications/proameconomy Luettu 25.1.2006
Luutonen, M. 2012. Käsityö- ja muotoilualan yrittäjä arvostaa itsenäistä ja luovaa työtä. Tiedepolitiikka 37 (3), 9 – 14.
Risatti, H. 2007. A Theory of Craft. Function and Aesthetic Expression. He University of North Carolina Press.
Sennett, R. 2008. The Craftsman. New Haven & London: Yale University Press.
Vähämäki, J. 2009. Itsen alistus. Työ, tuotanto ja valta tietokykykapitalismissa. Keuruu: Like.




torstai 4. huhtikuuta 2013

Maa kutsuu KäsityöUFOilijoita

Taidon ja käsityön viikko lähestyy. Nyt on aika valmistautua käsityöUFOilemaan! 

KäsityöUFOt lentelevät ensin Helsingissä 8.4. Tarkempaa infoa voi kurkkia FB-sivuilta. Pikkulinnut laulaa, että tiedossa on huikeaa performanssia jättikirjontatyön liepeillä ja UFOmobbi pyörii varta vasten tehdyn musiikin tahdissa. Jännää!
 


Jättikirjonta matkaa  10.4 Tampereen Koskikeskukseen. Saattaapi olla, että Tampere tarjoaa mobbaajille yhtä hyvät rytmit käsityönteon taustalle kuin Helsinki. Tule paikalle katsomaan!



Mobit ovat käsityöalojen yhteistyön tulosta. Mukana Helsingin ja Tampereen yliopistojen opettajaksi opiskelevia, Tekstiiliopettajaliitto ja Tampereen seudun tekstiiliopettajat sekä Taito ry. ja Taito Pirkanmaa.